Kaksi kuukautta jäljellä: uudet whistleblowing-lait aiheuttavat väärinymmärryksiä
Uudet whistleblowing-lait tulevat voimaan Euroopassa jo kahden kuukaudet kuluttua. Uuden tutkimuksen mukaan monissa organisaatioissa on edelleen epäselvää, mitä lait todell tarkoittavat. WhistleB:n emoyhtiö NAVEX Globalin tutkimukseen osallistui 2 250 ihmistä yhdeksästä EU-jäsenmaasta. He kertoivat tietoisuudesta EU:n uutta ilmoittajia suojaavaa direktiiviä kohtaan omalla alueellaan.
Yritysjohtajien keskuudessa tehty tutkimus osoittaa, että jopa 16 % johtajista ei ole koskaan kuullutkaan direktiivistä. Vaikka 83 % vastaajista sanoi olevansa tietoisia direktiivistä, vain 46 % sanoi ymmärtävänsä sitä täysin.
Tämän havainnon taustalla voi olla kaksi merkittävää tekijää.
”Viimeisten 1,5 vuoden aikana yritysten prioriteettina on ollut selviytyä COVID-19-pandemiasta, joten pidemmän aikavälin vaatimustenmukaisuusongelmiin ei ehkä ole kiinnitetty niin paljon huomiota. Hallitukset ovat olleet suurelta osin samassa veneessä, joten joissain maissa lainsäädäntö direktiivin muuttamisesta kansallisiksi laeiksi on jäljessä aikataulusta. Tämän vuoksi asia ei ehkä ole saanut kovin paljon huomiota tiedotusvälineissä ja muissa kanavissa”, sanoo WhistleB:n perustaja Karin Henriksson.
Kuten 42 % organisaatioista mainitsi, tietoisuuden puute on vakava este vaatimustenmukaisuuden osalta. Kun lopulliset paikalliset lait eivät ole valmiita, monista organisaatioista voi tuntua siltä, että ne eivät pysty viimeistelemään vaatimustenmukaisuusvalmistelujaan.
”Pelkään, että odottelemaan jääneet yritykset ovat vaarassa päätyä tilanteeseen, joka muistuttaa yleiseen tietosuoja-asetukseen liittyvää viime hetken kiirettä. EU:n direktiivi tarjoaa kuitenkin vähimmäisvaatimukset, jotka ovat tiedossa jo nyt. Siksi yritysjohtajien ei pitäisi odottaa paikallisten lakien valmistumista”, Karin Henriksson lisää.
Se on hyvä uutinen kaikille, jotka eivät vielä ole selvillä uusista whistleblowing-laeista mutta haluavat välttää viime hetken kiireet. Suosittelemme yrityksiä tutustumaan seitsemään vähimmäisvaatimukseen (katso alta) ja tunnistamaan ratkaisuja, joiden avulla he voivat täyttää ne.
- Yrityksillä on oltava suojattu kanava whistleblowing-ilmoituksien tekemistä varten.
- Tieto ilmoituksen vastaanottamisesta on toimitettava ilmoittajalle viimeistään seitsemän päivän sisällä.
- llmoituksien seurantaan on nimettävä puolueeton henkilö tai osasto.
- Kaikista vastaanotetuista ilmoituksista on pidettävä kirjaa luottamuksellisuusvaatimuksien mukaisesti.
- Nimetyn henkilön tai osaston on seurattava ilmoituksia säännöllisesti.
- Ilmoittajalle on annettava palautetta ilmoituksen seurannasta kolmen kuukauden kuluessa.
- Henkilötietoja on käsiteltävä yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
Kattava yhteenveto Navex Globalin uuden tutkimuksen tuloksista on täällä: EU Directive Survey. Koko raportti tieotineen on saatavilla myöhemmin lokakuussa,
WhistleB on yleistä tietosuoja-asetusta noudattava, turvallinen, tekninen whistleblowing-alusta, joka auttaa organisaatioita hallinnoimaan whistleblowing-tapauksia ja noudattamaan uusien whistleblowing-lakien vaatimuksia kaikkialla Euroopassa.
Jos haluat lisätietoja, ota meihin yhteyttä.
Karin Henriksson, perustaja ja Senior Advisor, WhistleB
karin.henriksson@navexglobal.com
+46 70 444 32 16